Tuesday, April 5, 2011

Sormukset ulkomailta -vaikeuksien kautta voittoon!

Kun sulhoni oli kysymyksen kakaissut, minä vastannut myöntyvästi ja kyynelehtinyt, suukoteltu ja muikisteltu, päätimme lähteä katsomaan sormuksia. Galaxy & Co:sta löytyi minulle kaunis 9k:n valkokultainen timanttisormus. Putiikki oli pieni ja kutakin somusta oli vain yksi kappale, joten jouduin tyytymään hiukan suureen sormukseen. Sulholle ei sormusta meinannut löytyä millään. Kovin suuria kokoja oli tarjolla, niin naisille, kuin miehillekin. Hankimme hätäpäissämme sulholle esikihlasormuksen turistiliikkeestä ja minä tuunasin omani laastarilla sopivaksi, jotta pääsimme ne pujottamaan sormiimme. :-)

Muutamaa päivää myöhemmin löysimme Nelspruit:sta, Riverside Mall:sta hitusen isomman Galaxy & Co:n liikkeen, josta löytyi upea sormus sulholle. Sekin oli reilun kokoinen, mutta niin komea ja vielä saman ketjun liikkeestä omani kanssa, joten teimme kaupat. Sulho käytti esikihlasormustaan liukuesteenä varsinaisen sormuksen lisäksi Suomeen asti. Veimme heti, palattuamme kotomaan kamaralle, sormukset kultasepänliikkeeseen pienennettäviksi ja kaiverrutettaviksi. Tässä tulikin esiin vaikeus, kun sormukset ovat 9 karaatin valkokultaa. Suomessa ei käytetä kyseistä seosta, joten sormusten pienennyssaumojen teossa saattaisi olla ongelmaa. Lisäksi sormukseni malli sekä pienennyksen määrä toi haastavuutta. Mikäli sormusta ei suoraan pystyisi pienentämään, sen sisälle rakennettaisiin osittain toinen sormus! Kaiverrukseen saattaisi jäädä vain vähän tilaa.

Eilen hurutin kiireellä töistä noutamaan sormuksemme. Jännitimme molemmat miten sormusten kanssa on mahtanut käydä. Ainakaan soittoa ongelmista ei ollut tullut. Liikkeessä minulle ojennettiin rakkaat sormuksemme mitä upeimpina kultasepän terveisten kera. Hän oli todennut, että sormuksemme olivat todella hienosti tehdyt, eikä edes minun sormuksen pienentämisessä ollut ongelmaa, koska timantit olivat istutettu tilavasti, pienentämismahdollisuus huomioiden.

Niin illalla avasimme kuohuviinipullon ja suukkojen kera pujotimme sormukset toisillemme. Suloista olla kihloissa! Ah, tätä onnen aikaa! :-)

No comments:

Post a Comment