Friday, July 22, 2011

Kihlajaiset 1

Huh hellettä! Onpa upea kesä ja aika tuntuu kiitävän vauhdilla! Ensimmäiset kihlajaiset on nyt juhlittu. Koska olen, oikeasti, ihan positiivinen persoona, en kaivele ikäviä asioita esiin vaan kerron sen sijaan mikä meni hyvin. :-)



Koko juhlan kruunu oli ehdottomasti huikea kakku, jonka taiteilija tahtoo pysyä anonyyminä. Kiitos kuitenkin Sinulle ihana, taitava kakkutaitelija! Eipä voisi olla meille sopivampaa kakkua ja viimein, kun hennoimme sitä maistaakin, totesimme sen myös äärettömän herkulliseksi. Sitruunainen täyte toi raikkautta. Lapsivieraat olivat mykistyneitä kakusta ja jaksoivat ihmetellä. Lisäsin kakun päälle vielä sovitusti kaksi Playmobile-nukkea, jotka kuvaavat hyvin  minua ja sulhoa Afrikan ihmeiden äärellä.



Lisäkehuja kakun lisäksi tuli runsaasta ja monipuolisesta tarjoilusta sekä ainakin meidän kahden välittämästä tunnelmasta vieraitamme kohtaan. Koska sää oli silloin epävakaa, teimme vohvelikestit. Veljen vaimoke oli suurena apuna tehdessään taikinan ja paistaessaan vohvelit. Veli grillasi makkarat. Sulho saapui töistä suoraan kesteihin hitusen ennen vieraita. Olin valmistanut vohveleihin kinkku-, lohi- ja kasvistäytteet. Lisäksi tarjolla oli salaattia, erilaisia sillejä, pieniä suolaisia piiraita, jääteetä (myös lapsille maistuva juoma), kotikaljaa, mansikoita, kirsikoita, keksejä jne. Kaiken ikäisten herkkua olivat marinoitu feta ja mansikat

Muutama vieras oli erityisen otettu kutsusta ja sain heiltä paljon lämpöä ja hyvää mieltä. Kummisetäni esitteli suureksi yllätyksekseni lapsuuden aikaisia kuvia kännykkänsä muistista. Ensi kuun loppupuolella juhlitaan kihlajaisia sulhon suvun kera. Uusi kakku on jo taitelijalla suunnittelun alla. :-)





 

 

2 comments:

  1. Wau, ihan miljoionasti onnea!

    Ihanaa, että teitte juhlista itsenne näköiset=)

    ReplyDelete
  2. Kiitos! :-) Menihän tässä vähän aikaa, että juhlisitimme kihlausta, mutta tahdoimme odottaa kesään. Innolla odotan kihlajaisia sulhon suvulle. Ovat niin ihania tyyppejä! Odotan myös, että millaisen kakun saamme toisiin pippaloihin. ;-)

    ReplyDelete